top of page
EXPERIENCE BOWHUNTING CLUB
  • Writer's pictureEsa Sinkkonen

Majava- ja villisikajahti Vaskivedellä 28.4-30.4.2023


Experience Bowhunting Club järjesti jousimetsästäjille majava- ja villisikajahdin Vaskivedellä keväällä 2023.

Clubilaiset kokoontuivat Vaskivedelle Jussin järjestämään jahtiin perjantaina Kaitajärven tilan mökille. Kukin tuli paikalle miten kerkesi mutta tavoitteena oli että klo. 16:00 - 17:00 välillä ois hyvä olla passipaikoilla, majavan jahtaajat omissaan ja sikojen jahtaajat omissaan. Molemmat eläimet oli avoimena kaikille osallistuneille, osa meistä kävikin kyttäämässä molempia.

Tämä jahtihan sai alkunsa eräällä EBC:n jousimetsästyksen koulutus- ja kokousleirillä jossa yhtenä aiheena oli juurikin majavan metsästys. Keskustelin alustavasti Jussin kanssa että tämmöinen olisi mahdollista ja melko pian leirin jälkeen lähtikin jahtikutsut jäsenille.


Kun porukka oli suurilta osin koossa ja viime hetken tarkistukset tehty sekä jouset testattu oli aika siirtyä "pelipaikoille". Osa majavaa jahtaavista lähti pienille puroille, osa isomman järven ympäristöön ja siellä pieneen saareen (jossa itse istuin ekan illan).

Myös villisian passittajat siirtyivät Jussin tiedustelemiin kulkupaikkoihin ja aloittivat omat istuntonsa keväistä luontoa kuunnellen.

Puroilla alkoikin tapahtua melko pian kolmen miehen sinne asetuttua. Ensimmäiset havainnot pienellä järvellä uiskentelevasta majavasta tuli whatsapp-ryhmässä eikä aikaakaan kun Tuomas ilmoitti kaadosta. Hän oli valinnut paikkansa melko läheltä purouomaa, lähes majavan rantautumis paikasta josta oli hyvä näkyvyys avoveteen sekä saarekkeeseen jossa oli tuoreita syönnöksiä. Tovin istuttuaan hän huomasi liikettä muutan kymmenen metrin päässä. Ilmeisesti sama eläin joka oli hävinnyt näkyvistä kauempana jään reunassa. Tällä kertaa se ui rantakasvillisuuden suojissa ja suoraan kohti Tuomaksen passipaikkaa. Hänen ja majavan välissä oli ollut pieni jäälautta jonka ali majava oli päättänyt sukeltaa, siinä oli paikka virittää jousi. Pintaan noustuaan majava jatkoi rauhallisesti uiden kohti Tuomaksen passia ja kun matkaa oli enää viisi metriä, Tuomas ampui. Hän sai majavan purosta ja painoa eläimellä oli 16kg. Osuma myös oli oikein hyvä. Ensimmäisen kaadon myötä yhteisjahti oli saanut hienon alun.

Kokoonnuimme mökille pimeän hiipiessä keväiseen iltaan, saunomaan ja iltapalalle. Siellä kävimme illan tapahtumia läpi mitä kukin oli havainnut. Villisikaa ei ollut näkynyt mutta tuoreita jälkiä oli ollut runsaasti.


Lauantaina lounastimme tilan ravintolassa etukäteen tilaamamme lounaan ja siirryimme mökille iltapäivän ohjelman pariin. Osa otti päiväunet ja osa meistä ampui jousilla Jussin tuomaan pakkaan. Pääsimme myös kokeilemaan ja hämmästelemään punapistetähtäintä jouseen kiinnitettynä. Kyseinen tähtäin sopi yllättävän hyvin jouseen ja soveltui ilman (peep sigthia) ammuttavaksi. Kyseisestä innovaatiosta kuullaan melko varmasti myöhemmin lisää.

Sitten koittikin aika siirtyä illanistujaisiin järvelle ja puroille sekä possupasseihin. Edellis iltaan verraten keli oli jokin verran muuttunut kun tuuli jonkin verran ja pieniä tihkusateita liikkui ylitsemme, kaatosateelta sentään vältyimme. Liekö sään muutos vaikuttanut mutta havaintoja eläimistä ei tullut niin paljoa kuin perjantaina. Myös kaadot jäivät tulevaisuuteen.



Commentaires


bottom of page