"Osuin, mie osuin!" oli ensimmäinen ajatus kun vedin kivääristä lukon taakse ja se sylki tyhjän hylsyn ulos jättäen jälkeensä palaneen ruudin käryn..
Tultiin miehen kanssa Ebc:n Lopen peurajahtiviikonloppuun vähän suunniteltua myöhempää perjantai iltapäivällä. Muu seurue oli jo passeissa pellon laidalla ni ei rymistelty enää sinne vaan myö päästiin meidät vastaanottaneen Esan takapihalle pellonreunaan. Jani oli kiväärin kanssa piilokojussa pellolla ja mie kiipesin jousen kanssa puupassiin. Kyllä nautin luonnon hiljasuudesta vaikka lokakuun pimenevä ilta alkaa olla jo viileä. Ei havaintoja tälle illalle. Napsautin otsalamppuun valon ja läksin marssimaan pellon läpi kohti piilokojua. Jani näyttää omalla valollaan pellon toiseen päätyyn missä näkyy kaksi valkoista peräpeiliä, mutta ampumaan ei päästy kumpikaan. Jani oli nähnyt hämärissä myös komean kaurispukin joka kovin määrätietoisesti marssi piilokojun ohi. Muu seurue oli illan aikana saanut peuroja eräksi.
Lauantai aamu valkeni tuulisena ja sateisena. Metsään laskettiin vuorollaan taitavia koiria eikä tilanteita puuttunut. Esan jahtiselostusta on ilo kuunnella vhf:n kautta, se vähentää tarvetta tarkistella tilannetta trackeristä. Tilanteita oli paljon, nähtiin Janin kanssa molemmat peuroja pariinkin otteeseen mutta tilanteet tuli niin nopeaan ettei voitu kun ihmetellä peurojen ketteryyttä ja vauhtia sekä koirien taitoa kestää hajujäljen perässä. Tästäkin erästä seuran jäsenet saivat saalista.
Lauantai illaksi tarjoutui mahdollisuus mennä vielä kyttäyskoppiin istumaan, no tottakai mennään. Koppi oli kyllä aivan viimesen päälle lämmityksineen päivineen. Aseteltiin kiväärit luukuille ja valmistauduttiin odottamaan.
"Kato, tuolla on peura!" kuiskasin Janille. Ei ollu menny kun 15 minuuttia ni ensimmäinen peura näkyi puiden välissä. "Näätkö niitä kolme! Ne seisoo tuossa syöttöpaikan vasemmalla puolella" aloin olla jo aika täpinöissäni. Kuusien välissä seisoi kolme peuraa ja katsoin tämän kesän vasaa kiväärin ristikon läpi. Jani ehotti, että jos ootettais niiden siirtyvän syöttöpaikalle, sillon vois olla mahollisuus kahteen vasaan yhteislaukauksella. Noinkohan ne luki ajatukset? Peurat poistui syvemmälle metsään. "Ei voi olla totta! Miulla oli elämäni ensimmäinen peura ja ylipäätään sorkkaeläin kiikarissa ja jätin ampumatta!". Hetken oli aika suolanen olo. Nojasin tuolin selkänojaan ja hengitin syvään.
Everything happens for a reason. Tapiolla on muuta suunniteltuna tälle illalle, luotin tähän ajatukseen joka on pitänyt paikkaansa monessa muussakin eri elämäntilanteessa. Hämärän tulo ei oo enää kaukana kun havahuin liikkeeseen samassa paikkaa missä ne kolme peuraa oli reilu puol tuntia aikasemmin, matkaa on arviolta 50 metriä . Katon tulokasta kiikarin läpi, se tuli yksin. Se seisoo meitä kohti samalla kun siirrän tähtäimen ristikon kohti rintakehää, hengitän syvään ja vapautan varmistimen. Hiljaa haistellen ilmaa peura kääntää meille oikean kyljen ja puristan liipasinta.
"Osuin, mie osuin!" oli ensimmäinen ajatus kun vedin kivääristä lukon taakse ja se sylki tyhjän hylsyn ulos jättäen jälkeensä palaneen ruudin käryn.. Katottiin ikkunan läpi kun peura nousee takajaloilleen, kävelee niiden varassa muutaman askeleen ja kaatuu noin 5 metrin päähän siitä mihin olin sitä ampunut. Latasin kiväärin uudelleen ja lähettiin Janin kanssa kohti kaatoa. Olin valmistautunut armonlaukaukseen, mutta pienin tappisarvin varustettu peurapukki oli kuollut. Kiitin ja pyysin anteeksi silittäen peuran kaulaa.
Sen ensimmäisen kerran muistaa takuulla aina. Paitsi että kyseinen pukki oli ensimmäinen peura ja sorkkaeläin miulle oli se myös ensimmäinen saalis kesällä ostetulle Tikka Deerhunter kiväärille. Verikaste meille molemmille.
Ei maltettu jäädä kyttäämään pidemmäks aikaa. Meidän seurue tuli avuksi noutamaan peuraa lahtivajalle ja kyydin sai myös toisessa kyttäyspassissa eräksi jäänyt vasa. Vajalla peurat nylettiin ja siirryttiin majapaikkaan. Kippisteltiin toistemme onnistumisille sekä Tapiolle, joka antoi omistaan ja syötiin taidolla valmistettua vasan maksaa. Keskusteltiin metsästyksestä, sen historiasta ja tulevaisuudesta, niistä onnen ja epäonnen hetkistä, siitä mitä se antaa ja miten paljon se on tuonut ympärille ihmisiä ja kokemuksia ja paljon muusta. Saunan jälkeen ei unen perään tarvinnut kysellä.
Sunnuntai aamuna saimme koulutusta lihan pilkonnasta ja sitten oli aika lähteä pitkälle kotimatkalle. Kotona nukkumaan käydessä tuli Janin kanssa vielä käytyä läpi onnistunutta viikonloppua "seuraavalle reissulle lähetää kans".
Emmi Hakulinen
(instagram: @fin_emirha)
Ebc ry:n jäsen