Näyttää vahvasti siltä, että Experience Bowhunting Clubin joistakin jahdeista on tullut legendaarisia. Siitä hetkestä, kun kutsu kilahtaa sähköpostiin, alkaa sekuntikello tikittämään ja ei mene juuri montaa minuuttia, kun jahti on loppuunmyyty. Vaikka osalle jäsenistämme on sijainti tärkeä, toisille hinta, kolmannet ovat erikoistuneet tiettyyn riistalajiin, mutta Lopen jahdeissa on nyt viime aikoina korostuneet aloittelijoiden huikeat onnistumistarinat.
Lue, mitä tuore EBC:läinen Kimmo Kortelainen kirjoitti:
Tässä tarinani viime viikonlopun Lopen jahdista, jossa sain kokea jotain unohtumatonta ja liikuttavaa. Toivon, että etenkin te, jotka olette vasta aloittelemassa jousimetsästystä tai pohditte, uskaltaako lähteä mukaan kokeneempien joukkoon, saisitte tästä tarinasta rohkaisua ja kipinän lähteä EBC:n yhteisiin jahteihin. Nämä yhteiset hetket ovat paljon muutakin kuin pelkkää metsästystä – ne ovat oppimista, luottamuksen rakentamista ja jakamista.
Elokuun 29. päivä sain ilmoituksen Lopen jahtiviikonlopusta, ja ilman suurempia pohdintoja päätin lähteä mukaan ja ilmoittauduin välittömästi. Olin edellisenä kesänä suorittanut metsästäjäntutkinnon ja harjoitellut taljajousella ahkerasti, mutta nyt, kun tosipaikka lähestyi, mieleen hiipi jännitys. Tuntui, että tähän saakka saamani oppi ja harjoitukset olivat valmistaneet minua juuri tähän hetkeen, ja halusin kokeilla siipiäni vastuullisesti ja harkiten. Lopella metsästysseura oli saanut luvan käyttää keinovaloa, joten varustauduin myös vihreällä valolla, joka auttaisi hämärässä.
Kun jahtiviikonloppu lähestyi, ryhmässä alkoi kuhista myös viikonlopun ruokasuunnitelmat, ja se herätti minussa innostusta. Metsästyksessä on minulle tärkeää paitsi luonnonläheisyys myös se, että kunnioitetaan saalista kaikin tavoin – ja hyvä ateria on osa tätä kunnioitusta.
Lopulta koitti perjantai 8.11. Lähdin töistä hyvissä ajoin, jotta ehtisin Lopelle ajoissa. Vastassa oli upea porukka ja lämpimän ystävällinen ilmapiiri. Saadessani passipaikan, jossa oli valmiiksi asennettu vihreä valo, tuntui kuin kaikki olisi järjestetty aivan kohdilleen. Kun istuin kyttäyskopissa, sydän löi odotuksesta – en ollut ennen ampunut tällaisesta paikasta, ja oli tärkeää löytää hyvä ja tasapainoinen ampuma-asento.
Ehdin olla paikallani vain puolisen tuntia, kun havaitsin liikettä. Silmäni erottivat pienen hahmon, ja tunnistin sen pian valkohäntäpeuran vasaksi. Pulssi nousi kohisten, ja vedin syvään henkeä yrittäen rauhoittaa itseäni. Viritin jousen, mutta vasa ei liikkunut riittävän selkeästi esille. Sillä oli mahdollisuus mennä rauhassa metsän suojiin, ja jäin pohtimaan, miten hyvältä tuntui malttaa mielensä, olla hätiköimättä ja antaa eläimen mennä.
Pimeyden laskeutuessa metsän tunnelma muuttui entistäkin rauhallisemmaksi. Pimeän tullen ajattelin, että jatkan vielä hetken. Nautin hetkestä, ympäröivästä hiljaisuudesta ja omista ajatuksistani. Kun kello alkoi lähestyä kahdeksaa, huomasin valokeilassa liikettä: kaksi valkohäntäpeuraa ilmestyi näkyviin. Olin hetken aivan hiljaa, otin villatumput käsistäni, asetuin parhaaseen mahdolliseen asentoon ja viritin jousen. Toisen peuroista ollessa edelleen ruokintatynnyrin takana odotin oikeaa hetkeä, mutta kolahdus, jonka aiheutin liikauttaessani jalkaani, säikäytti molemmat, ja ne lähtivät karkuun. Tunsin pientä turhautumista, mutta samalla ymmärsin, että tämä on osa oppimista.
Jäin paikoilleni rauhoittumaan ja keräämään ajatuksiani. Kymmenen minuutin kuluttua huomasin ilokseni, että peuran silmät näkyivät metsässä. Päätin, että odotan, että ne palaavat. Tällä kertaa olin valmistautunut: viritin jousen monta kertaa ja purin sen jokaisella kerralla, kun en kokenut tilannetta varmaksi. Lopulta koitti se hetki, jolloin peura tarjosi kylkensä minulle ja sain vakaasti tähtättyä, ja nuoli lähti matkaan. Näin valonokin syttyvän, ja onnistunut osuma tuntui uskomattomalta.
Lähdin kopista kädet hieman täristen ja soitin sovitusti jahtipäällikölle. Koira tuotiin paikalle, ja hetken päästä peura löytyi 80 metrin päästä. Se oli ensimmäinen riistalaukaukseni, ensimmäinen peurani jne., ja olin samalla niin kiitollinen, että sain kokea tämän kokeneiden kanssa, ja niin ylpeä siitä, että osasin toimia oikein ja rauhallisesti.
Viikonloppu huipentui lauantaina, kun peura oli vakuumissa ja paistoin peuransydämen muurikalla konjakki-voikastikkeessa. Se hetki oli jotain erityistä – tuntui, että viikonlopun tapahtumat nivoutuivat yhteen, kun sain nauttia saaliista, jonka olin itse vastuullisesti kaatanut.
Suosittelen lämpimästi kaikille aloitteleville jahteihin lähtöä, sekä EBC:n yhteisiin tapahtumiin. Joten seuraavan kerran kun kutsu napsahtaa sähköpostiin, niin toimi nopeasti, se kannattaa. Näissä tilanteissa saa valtavasti kokemusta, itseluottamusta ja hyviä neuvoja kokeneilta metsästäjiltä, ja mikä tärkeintä, löytää tärkeitä yhteisöllisiä hetkiä, joita on vaikea tavoittaa muualla. Metsästys on niin paljon muutakin kuin riistaa ja laukauksia – se on yhdessä oppimista, yhteisen luonnon arvostamista ja koko kokemuksen jakamista.
Iso kiitos kaikille Lopella mukana olleille ja järjestäjille – teitte tästä viikonlopusta ikimuistoisen!
Kimmo Kortelainen,
EBC ry:n jäsen
Onnittelut Kimmolle ensimmäisestä jousella kaadetusta peurasta ja kiitokset tarinan jakamisesta!